Ehdotuksen mukaan hakemuksen avioliiton kumoamiseksi voi tehdä avioliittoon pakotettu puoliso. Valmistelun yhteydessä on selvitetty sitä, voisiko syyttäjä ajaa avioliiton kumoamista koskevaa asiaa aviopuolison puolesta avioliittoon pakottamista koskevan rikosasian yhteydessä. Tämä ei ole kuitenkaan lainsäädännön kannalta toimiva ratkaisu sen vuoksi, että pakkoavioliittoa koskevassa rikosasiassa vastaajina voivat olla eri henkilöt kuin avioliiton kumoamista koskevassa asiassa. Ongelmallista on myös se, että avioliiton kumoamista ei voida pitää siviilioikeudellisena vaatimuksena oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n tarkoittamassa mielessä. Syyttäjien tehtävien ja asiantuntemuksen kannalta ei ole myöskään perusteltua, että siviilioikeudellisessa menettelyssä käsiteltävän avioliiton kumoamista koskevan asian ajaminen säädettäisiin syyttäjän tehtäväksi.
YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW) on ratifioitu Suomessa vuonna 1986 (SopS 68/1986). Sen 16 artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin sen edistämiseksi, että avioliiton tulee perustua molempien osapuolien vapaaseen tahtoon. Artiklan 2 kohdan mukaan lapsen kihlaaminen ja lapsiavioliitto on katsottava mitättömiksi ja ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, mukaan lukien lainsäädäntötoimet, avioliiton solmimisen vähimmäisiän määräämiseksi ja avioliittojen viralliseen väestörekisteriin kirjaamisen pakolliseksi saattamiseksi.
Toisaalta vaarana on, että niiltä osin kuin ennaltaehkäisevää vaikutusta ei ole ja lainsäädäntömuutos johtaa nykyistä useammin ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen, muutos vaikuttaa haitallisesti avioliiton osapuoliin. Jos ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei pidetä Suomessa pätevänä, osapuolille ei esimerkiksi voida myöntää avioeroa eikä avioliittoa voida kumota. Mahdollisuus avioliitosta irtautumiseen ja avioeron saamiseen Suomessa voi kuitenkin olla yksittäisen kansalaisen kannalta tärkeämpää kuin se, että alaikäisavioliittoa ei Suomessa tunnusteta. Tältä kannalta muutos voi heikentää nykytilaa.
Vähäistä vaikutusta on myös sillä, että avioliiton kumoamista koskevassa asiassa ei ehdotuksen mukaan peritä hakemusmaksua. Avioeron hakemusmaksu on 200 euroa ja harkinta-ajan jälkeen 100 euroa. Jos harkinta-aikaan perustuvan avioeron sijasta haetaan avioliiton kumoamista, 10 vuosittaisen hakemuksen osalta jää saamatta 3000 euroa hakemusmaksuja.
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päätöslauselmassaan 1468 (2005) suosittanut, että sen jäsenvaltiot pidättäytyvät tunnustamasta ulkomailla solmittuja lapsiavioliittoja paitsi tapauksissa, joissa avioliiton tunnustaminen on lapsen etujen mukaista.
Suomi on sitoutunut New Yorkissa 10.12.1962 tehtyyn YK:n yleissopimukseen, joka koskee suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista (SopS 50/1964). Sopimuksen 1 artiklan mukaan avioliiton laillinen solmiminen edellyttää molempien osapuolien täyttä ja vapaaehtoista suostumusta, mikä heidän tulee ilmaista henkilökohtaisesti viranomaisen edessä ja todistajien läsnä ollessa.
Sama liikkumis- ja oleskeluvapaus on turvattu myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artiklassa, jonka 1 kohdassa taataan jokaiselle unionin kansalaiselle oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella. Artiklan 2 kohdan mukaan liikkumis- ja oleskeluvapaus voidaan perussopimusten mukaisesti myöntää jäsenvaltion alueella laillisesti asuville kolmansien maiden kansalaisille. Oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe turvataan perusoikeuskirjan 9 artiklassa. Tähän oikeuteen liittyy myös läheisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvattu yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen ja 33 artiklan 1 kohdassa varmistettu perheen oikeudellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen suoja. Lisäksi perusoikeuskirjan 20 artiklassa taataan kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus ja 21 artiklassa kielletään kaikenlainen syrjintä. Myös 22 artiklassa turvatulla kulttuurisen, uskonnollisen ja kielellisen monimuotoisuuden kunnioittamisella voi olla merkitystä. Perusoikeuskirjan artiklat eivät kuitenkaan yksinään tai sellaisinaan tuo asiaa EU-oikeuden soveltamisalalle, vaan asian kuuluminen EU-oikeuden soveltamisalaan rakentuu aina asiaan soveltuvien primaarioikeuden määräysten tai sekundaarisäädännön kautta. Vasta kun asian on voitu todeta olevan unionin oikeuden soveltamisalalla, perusoikeuskirjan määräykset tulee ottaa huomioon täysimääräisesti oikeudellisesti sitovina.